Jouluisia origameja

Eipä näytä riittävän, että työssäni käsittelen papereita ja lisäksi tutkin niitä, pitää vielä vapaa-ajallakin näköjään ryhtyä niitä taittelemaan. Vinkkejä joulunalusaikaan hain jouluisia origameja -kurssilta. Pitänee laittaa hieman selvennöksiä kuvatekstein. Yllä siis joulukuusi, kello ja muutama joulupukki.

Sitten on espanjalainen rasia, vihreä kori ja pari tähtirasiaa.

Erimallisia tähtiä ja yläreunassa yksi hyrrä.

Valkoinen enkeli, possu - ja sitten hylje, josta piti tulla poro...(se on kurssin käymättömän tekele).

Ja lopuksi pari vesipommia. Selkeästi noissa töissä erottuivat omat suosikit, joita oli kiva taitella. Sitten oli ne, jotka olivat tosi ällötyksiä. Sitten oli ne, joista ei meinannut tulla yhtään mitään, kuten keskikuvan viisisakarainen sininen tähti. Lopullinen malli voi näyttää todella yksinkertaiselta, mutta sen aikaansaaminen on yhtä tuskaa. Itse tykkään selkeistä, symmetrisistä töistä. Mitä epäsymmetrisempi, sen hankalampi jotenkin oli lopputulosta hahmottaa. Mutta ehkä noista jotain joulukortteja syntyy...

Säihkettä syksyyn

Tämä pikkupusero oli seurausta hetken inspiraatiosta, kun törmäsin ohjeeseen netissä. Paksu, paljetein säihkyvä lanka ja jättimäiset 12:n puikot takasivat sen, että työ valmistui nopeasti ja tuskitta. Yksi kappale valmistui yhdeltä istumalta, nopeampi neuloja varmaan neuloisi koko vaatteen valmiiksi yhdeltä istumalta. Nyt jos aloittaisin, ottaisin vähän pienemmät puikot. Vähän verkkomainen ja väljä neulejälki sopinee tuonlaiseen työhön.

Kun olin neulonut kaikki kappaleet yhteen ja saanut kauluksenkin valmiiksi, satuin vilkaisemaan vielä kerran alkuperäistä ohjevalokuvaa. Sen jälkeen suusta pääsikin julkaisukelvotonta tekstiä. En millään viitsisi ryhtyä purkamaan työtä, jotta saisin ohjeen kaltaiseksi. Menettelee tuo noinkin.

Iines Ankan muotitalossa

 

Nämä luomukset ovat jo vanhempaa tuotantoa, mutta laitetaan tänne jos vaikka joku saa näistä inspiraatiota. Taannoisessa huovutuksen työpajassa tarkoituksena oli tehdä laukku käsin vesihuovuttamalla. Koska itse vierastin ajatusta kanniskella huopaista veskaa käsivarrellani, niin ajattelin tehdä sen jollekulle lahjaksi. Reilunkokoiseksi arkilaukuksi tarkoitetusta tulikin minun huovutuskäsialallani iltalaukun kokoinen. Koska homma meni alkuperäisestä suunnitelmasta suteen, niin ajattelin pistää kunnolla tuulemaan ja tehdä lopputuloksesta jotain todella epätavallista. Syntyi laukku, joka kai sopisi tyylillisesti Iines Ankalle, mutta joka päätyi kummitytön lahjapakettiin.

Samoilla Suomen lampaan villoilla vähän värejä sekoitellen syntyi myös huivi, jonka koristeeksi uhrasin palasiksi leikatun vanhan sifonkihuivin. Lisäkoristeena huopuvaa lankaa epämääräisesti aseteltuna. Mutta kappas: kaikesta ennakkosuunnittelusta huolimatta lopputulos oli täynnä reikiä! Kääk! Taas menivät suunnitelmat uusiksi. Vanha sanonta "Mitä et voi peittää, korosta" päti tässäkin tapauksessa. Niinpä ompelin reikien ympärille helmiä ja tämäkin tekele pääsi lahjapakettiin. Hyvin kuulema kelpasivat!

Hallouveenia!

 

Vuoden pimein aika taitaa alkaa ihan virallisestikin piakkoin. Arkikokemuksen perusteella sitä on ollut jo pitemmän aikaa. Olen kaivanut valosarjat jo muutamia viikkoja sitten esiin, lisäksi kaikki mahdolliset lyhdyt on otettu käyttöön.

Kakkosterassille löysi tiensä taannoin vanha rottinkikukkapöytä. Tämäkin yksilö tuli kirpparilta, hinta 4 €. Pintaan vetäisin värillisen puunsuojan, koska ulkokäyttöön vaikkakin sateensuojaan oli tarkoitus. Hyvin kesti kesän porotukset näköjään. Muu oheisroju on mummuni perintönä tullutta.

Kirpparilla on hauskaa muuten tehdä hintavertailua, kuten "kovan rahan" kaupoissa ikään. Jos hakee jotain tiettyä juttua, kiertely kannattaa. Kuten nyt tuollaista rottinkista pikkupöytää kukkasille, niissäkin hintahaitari oli hiuksianostattava. Kallein tyrkyllä ollut oli 22 €. Hyllyn toiselle puolelle talsimalla säästin siis tukon rahaa. Joissain artikkeleissa taas hinnat ovat pysyvästi korkealla, kuten panimoiden vanhoissa pullolaatikoissa, niistä selvästi halutaan kääriä setelit. Näiden kohdalla olen törmännyt jopa sisustusliikkeissä halvempiin hintoihin kuin kirpputoreilla. Mutta kun aito pulloloota eteen kävelee, niin lompsaa on raotettava, hinnasta viis.

Pakkasaamu

Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, joka pääsi puraisemaan myös puutarhassa. Lintujen ruokintapaikalla käy kova kuhina aamusta iltaan. Osa tinteistä joutuu jonottamaan vuoroaan. Siemeniä hotkitaan siihen malliin, että kohta meillä vaappuu niin pullukoita tintturoita, etteivät pian mahdu lintulaudan reiälle syömään. Puhumattakaan siitä, että kaupasta ei kerkiä siemeniä kantamaan siihen tahtiin kun niitä menisi.

 

Villakoirien ympäröimä vilukissa

Hartioiden lämmitin syntyi palaponchon ohjeella. En ole yli kymmeneen vuoteen neulonut mitään suurempaa työtä. Ohje oli kuitenkin helppo kutoa ja se olikin mallin valinnan ehto. Isommissa töissä touhu on ensimmäisen kappaleen kohdalla vielä mukavaa, mutta neuloessaan vaikkapa sitä villapaidan viimeistä hihaa tylsistyminen kilpistyy. Sen vuoksi olen saattanut olla lopen kyllästynyt koko tekeleeseen sen valmistuttua, joten paidat ovat monesti jääneet kaapin pohjalle lähes käyttämättä ja päätyneet aikanaan kirpputorille. Niinpä siksi onneksi tässä ohjeessa oli vain kaksi kappaletta.
 

Neuloessani pitkästä aikaa mohairlankaa muistin taas, miksi moisia karvalankoja en ole aikapäiviin kaupasta kantanut. Neulojalle tuli nimittäin palautetta siitä, että sohvan ympärillä juoksentelee melkoinen mohairvillakoirien armeija. No, melko harmiton sivuvaikutus tuo kumminkin on ja imurin kanssa riehumalla siitä selviää.

Testikäytössä poncho on osoittautunut kyllä lämpimäksi. Sen sijaan kovin vauhdikkaita käännöksiä sen kanssa ei kannata tehdä, nimittäin pitsineuleen isohkot reiät nappaavat tomerasti kiinni ovenkahvoihin ja sitten vauhti tyssääkin kuin kelkka hiekkarannalla. 

Kamerakotelo huovuttaen

 

Valokuvausta harrastavassa taloudessa tarvittiin eittämättä kamerakotelo. Nehän joutuu aina ostamaan kameran lisäksi, koskaan eivät kuulu samaan kauppaan. Vaikka kakkoskameran malli oli tuikitavallinen, niin kaupasta vaan ei meinannut löytyä sopivaa. Tai ainakin hinta oli hirmuinen. Totesin, että teen sopivankokoisen suojuksen vesihuovuttamalla. Tuleepahan samalla jotain muuta kuin kaupan keinonahkakaukalot.
 

Leikkasin kaavan solumuovista ja tein sen tuplamitoilla. Väriyhdistelmänä vihreää ja violettia suomenlampaan villaa. Alkuasetelma näyttikin lähinnä olkalaukulta, mutta annas olla, kun kutistuminen alkoi, niin siitä ei meinannut loppua tulla. Taskua joutui jo venyttelemäänkin. Napakka tuli, mutta läppä venyi kuin lehmän utareet. Läppä on sen verran pitkä, että se pysyy kiinni hyvin ilman kummempia kiinnitysviritelmiä. Ei tämä kotelo mikään iskunkestävä ole, mutta ajaa asiansa pokkarin kohdalla. Ykköskamera onkin sitten eri juttu. Kas huovutettua järkkärikoteloa kanniskelevaa valokuvaajaa tuskin otettaisiin kovin vakavasti.