Kaamosta pakoon Kööpenhaminaan

Tie vei syksyiselle pikapyrähdykselle Kööpenhaminaan. Tai siis piti viedä suoraan ja helposti, mutta 1 h 20 min lento oli peruttu ja matka kävi kahden välietapin kautta loppujen lopuksi kuusi tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Mutta perille tultiin.

Yksi selkeä piirre, joka erotti Köpiksen kaikista muista näkemistäni kaupungeista oli polkupyörien hurja määrä. Eikä määrä pelkästään, vaan myös se, miten sujuvasti ja järkevästi pyöräily oli suurkaupungissa järjestetty. Leveät, yhdensuuntaiset baanat, joita pitkin huristella. Eikä missään nyrkkiä puivia kävelijöitä, jotka huutelisivat pyöräilijöiden perään. Kaikki oli sujuvaa, joustavaa, kaikille oli tilaa, vaikka vauhti oli paikoin kova. Ja lisäksi ne pyörät! Melkein jokainen oli jotenkin tuunattu, koristeltu tai muuten vaan upea. Myös satulasuojat olivat tarkkaan harkittuja.

Matkan varmasti yksi kohokohta olisi ollut vierailu tivolissa, mutta se tietysti oli ollut jo hyvän aikaan suljettuna kesän jälkeen. Kuluvalla viikolla sitä kuitenkin valmisteltiin avattavaksi joulusesonkia varten, joten viikon verran reissua siirtämällä olisi päässyt sinnekin hurvittelemaan. Harmi, mutta käynti jää sitten ensi kertaan.

Hotelli oli erinomaisella paikalla, ihan rautatieaseman ja tivolin kyljessä. Vanhassa rakennuksessa oli paljon nostalgiaa. Esimerkiksi hississä oli joka päivä tuoreita ruusuja. Hotellin aulabaari oli varsin viehättävä paikka upottavine nahkatuolineen.

Myös paikallisiin herkkuihin tuli tutustuttua. Näitä, öh, ehkä suomalaisittain hot dogeiksi kutsuttavia nakkisämpylöitä myytiin joka kadunkulmassa. Suomalaisessa versiossa tosin ei se nakki pilkota ihan tuolla lailla.

 Ihania konditorioita ja kahviloita oli ympäriinsä. Ja ne viinerit, ne viinerit...

Viimeisenä päivänä päätimme lähetä käymään vuonna 1971 vapaakaupungiksi julistautuneessa Christianiassa. Olihan sekin kokemus. Ehkäpä huono keli vielä lisäsi kyseisen paikan ankeutta, kun sateentihutuksessa talsittiin läpi mutavellin. Joidenkin tietojen mukaan kaupunginosassa asuisi 800 ihmistä, ja kovasti on Kööpenhaminan kaupungin tahto laittaa koko alue maan tasalle. Aika näyttää, miten sille ja sen ihmisille käy. Omaan hajumuistiini ainakin jäi lähtemättömästi se tietty imelä tuoksu, mikä alueella leijaili. Matkakumppani osti paikallisesta pikkukaupasta pähkinöitä ja vitsaili hetken päästä niitä syötyään, että tulipas hassu olo. No joo.

Köpis vaikutti kaupungilta, jonne voisi hyvinkin palata uudelleen, ehkäpä keväällä tai alkusyksystä.

Teippiä tapettiin

Saa sitä kämpän ilmettä muutettua halvallakin. Sakset vaan kouraan ja pikkurahalla ilmeenmuutosta teippailemalla. Täältä bongatuilla vinkeillä pääsi hienosti vauhtiin. En ollut ennen tajunnutkaan, että teippejä voi käyttää muuhunkin kuin joulupakettien sulkemiseen. Melkein kaikkea voi teipata ja kun kyllästyy, senkun nyppäisee irti.

Valokatkaisijaa...

Ikkunankahvaa...

 Hyllynreunusta...

Yleensä näistä pienistä sisustusjutuista vaan tuppaa into laajenemaan, ja kohta sitä ollaankin remontoimassa koko asuntoa. Oiskohan niin, että seinät kaipaisivat vähän uutta väriä...

Muoviruukkujen tuunausta

Kakkosterassin kaide on kukkien ripustamisen suhteen varsin ongelmallinen. Mikään valmis laatikonripustusratkaisu ei tähän malliin istunut, koska kaide on sen verran kapoinen. Kaikki kokeillut viritelmät retkottivat ikävästi. Mutta sisustushallin poistonurkasta löytyi uusi 'keskeltä halki' -ruukkumalli, joka istui kapeaan kaiteeseen kuin nakutettu. Muoviruukut olivat vaan halvan valkoisia. Sisäinen tuunaajani sai vallan...

Päälle riittävä suojavarustus...

Marketin hyllystä spraymaalia...

Ja eikun spreijaamaan! Muoviruukut alkoivat näyttää mukavan kuparisilta.

Lopputulos näyttää kohtuuhyvältä. Ainakin valkoisia muoviämpäreitä paremmalta.

Toteutus tehtiin jo alkukesästä, mutta vasta nyt kesäkukkaset ovat kuvauskunnossa.

Porrasjoogaa kotosalla

Haluatko kokeilla uutta urheilulajia? Porrasjooga on uusinta uutta ja hottista erityisesti kotiremppaajien keskuudessa. Miksi maksaa kuntosaliketjuille maltaita, kun koko kroppaa voi edullisesti reenata staattisissa asennoissa kotioloissakin. Jaa miten? Ans, ku kerron.

Ota yhdet vuosien kellastuttamat mäntyportaat. Niitä saa ihan riittävän monen rivi- ja omakotitalon kylkiäisinä pyytämättäkin. Sitten marssi maalikauppaan ja osta lattiamaalia. Varustaudu hiomakoneella,  nuhjuisella vaateparrella, arsenaalilla suteja ja vedä henkeä syvään vielä, kun koti-ilma vielä on raikasta ja pölytöntä.

 

Portaita maalatessa joutuu kummasti taipuilemaan asentoihin, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Hommassa vaaditaan kokonaisvaltaista ropan hallintaa ja tasapainoa. Kaikkia portaita ei suinkaan kannata kertaheitolla vetäistä, kun sinne yläkertaankin on kummiskin asiaa. Paitti jos satut unohtamaan sen ja sutaiset innostuksissasi pari-kolme peräkkäistä askelmaa kerralla. Sen jälkeen voipi olla, että haarat ratkee portaita kulkiessa. Ai niin, se askelmaan vastasudittu maali on sitten julmetun liukasta, kun siihen paljaalla jalalla astuu. Minä tiedän.

Jos vielä haluat lisäjännitystä elämään, aloita samaan aikaan myös viereisten seinien maalaus. Luuletkos, että mistään rakennustelinevuokraamosta löydät hommaan sopivat tellingit? Älä unta nää. Sen sijaan joudut virittelemään tellingit ihan itse remonttitikkaista ja laudoista. Mitähän Työturvallisuuslaitos sanoisi tästä?

Täydestä meni ku väärä raha

Tämä blogi on kärsinyt hiljaisuudesta. Suoranaisesta kuolonkankeudesta. Niin vain on, että elämässä on paljon muutakin, joka toisinaan menee bloggaamisen edelle. Kuten työnteko, opiskelu ja erityisesti niiden yhdistelmä. No mutta nyt tämäkin söherrys nousee hautakammiostaan.

Matkailu tunnetusti avartaa. Kesäloman kunniaksi viiletettiin Tukholman tuulia haistelemaan. Tarkoituksena oli viettää leppoisa päivä kliseisiin turistikohteisiin tutustuen ja naapurimaan trendejä tutkaillen. Taskuvarkaista varoiteltiin, mutta rahahuijareihin törmättiin. Mutta siitä tuonnempana.

Ensimmäisenä kohteena oli kunkkulinna, jossa olinkin viimeksi käväissyt peräti yli 30 vuotta sitten. Osuimme parahiksi paikalle todistamaan rivakkaa vahdinvaihtoa. Helteinen ilma suosi siinä määrin, että kaupungin hulinaa seurasimme kotvan aikaa Kustaa III:n patsaalla.

Monessa turistikohteessa perinteeksi on tullut hypätä kaksikerroksisen hop on hop off -bussin kyytiin. Ajattelimme saavamme uuden näkymän tuttuun kaupunkiin tällä tavalla - ja totta tosiaan näin tapahtuikin, vaikka sitä emme vielä silloin tienneet. "Punavuoron" lippujen ostossa ja vaihtorahojen saamisessa oli jotakin sählinkiä. Korvia painaneista muovikuulokkeista sopi valita selostuskielen mielensä mukaan. Suomenkielinen täti selosti vaan niin kovin harvakseltaan ja hiljaa.

Kiertoajelun jälkeen piti poiketa tankkauksella. Iskimme bussista saadut vaihtokruunut tiskiin, mutta tarjoilija nappasikin niistä yhden setelin, alkoi tarkastella sitä valoa vasten ja pudisti päätään: "Tällä ei voi maksaa, ei käy." Olimme ihan huuli pyöreenä. Neuvoa-antavien jälkeen päätimme hankkia toisenkin mielipiteen ja suunnistimme Forexiin, jossa seteliasia tarkentui. Olimme turistibussista saaneet vanhentuneen 100 kruunun setelin, joita ei ole enää käytössä, koska siitä puuttui hologrammi. Niitä voisi vaihtaa käyviin seteleihin vain Riksbankenissa. Ilmankos bussissa vaihtorahojen kanssa oli ollut suhmurointia.

Riksbanken sijaitsi kauppakeskus Gallerianin naapurissa. Taaplasimme jykevän kivitalon ovesta sisään ja pääsimme lasikopissa istuvan vartijan puheille. "Täällä ei voi vaihtaa rahaa, tämä on Riksbanken!" Voi mikä palveluyhteiskunta tämä olikaan. Vanhoja seteleitä koskeva laki oli muuttunut vuonna 2009, joten saimme kirjalliset ohjeet, miten kelvoton 100 kruunun seteli pitää lähettää postissa jonnekin valtionpankin vaihtopisteeseen. Pointtina oli se, että vaihdosta veloitetaan juurikin tuo 100 kruunua. Meidän kannalta ei siis kovin houkuttelevat kaupat. Setelistä piti päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Voisiko sen ujuttaa laivassa rahanvaihtoautomaattiin? Tai sujauttaa muiden 100 kruunun setelien vanavedessä maksuna jollain ruuhkaisella kassalla? Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Puistoravintolan nuori tarjoilijatyttö otti väärän rahan vastaan nätisti hymyillen muiden satasten joukossa. Me hymyilimme vieläkin leveämmin pois kävellessä. Täydestä meni.

Varoituksen sana Ruotsiin matkaaville: tarkistakaa, että saaduissa 100 kruunun seteleissä on hologrammi, jottei tule turhia pankkireissuja. Ja välttäkää hopotihop punaista linjaa.

Hola, Kuuba!

Matka castrolaiseen sosialismiin oli erikoinen elämys. Kotimaan lumikinokset ja pakkaset unohtuivat tyystin uppoutuessa Karibian rentoon menoon, sikarintuoksuun ja salsan rytmeihin. Viime vuosina Kuuban talouselämässä ovat puhaltaneet muutoksen tuulet, mutta silti yhä vieläkin maassa on tiukka valtion kontrolli, joka ulottuu jokaisen kansalaisen elämään.

Maahantuloviranomaisten kanssa jouduin ongelmiin välittömästi. Passintarkastuksesta minut palautettiin heti takaisin, koska lennolla jaetusta turistikortistani puuttui matkatoimiston leima. Ammatissani olen toki tottunut siihen, että väliäkö sillä, mikä paperin sisältö on, mutta leima pitää olla. Aseistautunut vartija kävi kiikuttamassa minut pois kaikkien jonottajien edessä kuin suuren rikollisen. Sen aikaa odoteltiin, että minulle haettiin uusi käypä kuponki. En tosin viitsinyt tässä vaiheessa nipottaa ja kertoa, että siihen isketty leima ei ollut oman matkatoimistoni, koska se selvästikään ei tässä ollut pääasia.

Pääkaupunki Havannan katukuva on kuin suoraan 1950-luvulta. Noiden vanhojen amerikanrautojen loputonta kavalkadia seuratessa sitä ryhtyi epäilemään, että ollaanko 2000-luvulla lainkaan. Chevroletit, Dodget, Buickit ja muut lipuivat ohi missä vain talsikin. Näissä autoissa sentään on kunnon jousitukset, muhkeat pölläytykset ja tutisevat pörinät! Katalysaattori oli tuntematon käsite *köh köh*. Matkustamalla vanhan avoauton etupenkillä ilman turvavyötä oppi kummasti luottamaan kuskin taitoihin. Niin oliks täällä kauhukahvaa missään...?

Havannan hotellin ikkunanäkymät eivät olleet järin romanttiset (huomaa kalterit), mutta läheisen teatterin operettitarjonnan kuuluminen ehkä paikkasi tuota puutetta. Kuunneltuaan iltapäivän harjoitusluritukset saattoi nauttia illan esityksen läpiviennistä mukavasti sängyllä loikoillen.

Moni länsimaissa itsestään selvä asia on täällä harvinaisuus. Kuten kännykät. Koululaiset eivät tosiaankaan näpränneet iPhonea tai kulkeneet luurit korvilla. Sen sijaan meillä sellainen outous kuin puhelinkioski koristi lähes jokaista kadunkulmaa ja niillä oli ahkerasti käyttäjiä.

 

Vallankumousmuseo oli sijoitettu entiseen presidentilliseen palatsiin, jonka Castron joukot ottivat 1950-luvulla haltuunsa. Luonnollisesti juuri mitään alkuperäistä irtainta ei ollut jäljellä, mutta sentään hienot puitteet. Museossa esiteltiin perusteellisesti vallankumouksen historia verisine vankipukuineen ja aseineen. Kuvassa parhaiten säilytynyt tila eli peilisali.

Kuubalainen musiikki soi kaikkialla. Lähes jokaisessa itseään kunnioittavassa ravintolassa (pääosin valtion omistuksessa, huom.) oli iltaisin ja usein myös päivisin livebändi. Pääsääntöisesti musisoijat myivät omia levyjään, jotka olivatkin yllättävän laadukkaita, sekä musiikillisesti että äänentoistollisesti.

Enpä ollut ennen käynyt tupakkakaupassa, mutta tulipa niissäkin vitriineitä nuuskittua. Sikarien valmistus on edelleen pitkälti käsityötä ja siinä on monta eri vaihetta. Tupakkakasvista käytetään sen eri kasvuvaiheissa eri osat ja ne vaikuttavat sikarin laatuun.

Rantalomakohde Varadero oli sitten puolestaan kuin mikä tahansa turistirysä, lukuun ottamatta niitä mainittuja amerikanrautoja. Iso hotellikompleksi oli kuin jättimäinen ruotsinlaiva, jonka syövereihin olisi voinut upota viikkokausiksi poistumatta alueelta kertaakaan. Täällä ei ollut mitään aitoa kuubalaisuutta paitsi hotellien työntekijät, jotka työpäivän päätyttyä järjestettiin yhteiskuljetuksilla pois alueelta.

 

All inclusive (suom.) ”Ai kato hei, me saatiin tällätteet rannekkeet. Pääseeks näillä joka vehkeeseen?”

Mangrovepuut olivat rannikolla yleisiä. Samalla kun ne tarjoavat villillä juurakollaan suojaa erilaisille mereneläville, ne todennäköisesti ovat taannoin toimineet myös kutsumattomien maahantunkeutujien hidasteena. Tuossa ruovikossa tarpominen olisi vähintäänkin haastavaa.

Kaikkinensa matka oli lyhyeksi jäänyt hyppäys kuubalaiseen elämänmenoon. Aina reissuilta tarttuu mukaan jotain, josta voi oppia. Suomalainen säntillisyys ja oravanpyörässä juokseminen joutuivat uuteen valoon. Elämänasenne voi olla jotain ihan muutakin.