Hola, Kuuba!

Matka castrolaiseen sosialismiin oli erikoinen elämys. Kotimaan lumikinokset ja pakkaset unohtuivat tyystin uppoutuessa Karibian rentoon menoon, sikarintuoksuun ja salsan rytmeihin. Viime vuosina Kuuban talouselämässä ovat puhaltaneet muutoksen tuulet, mutta silti yhä vieläkin maassa on tiukka valtion kontrolli, joka ulottuu jokaisen kansalaisen elämään.

Maahantuloviranomaisten kanssa jouduin ongelmiin välittömästi. Passintarkastuksesta minut palautettiin heti takaisin, koska lennolla jaetusta turistikortistani puuttui matkatoimiston leima. Ammatissani olen toki tottunut siihen, että väliäkö sillä, mikä paperin sisältö on, mutta leima pitää olla. Aseistautunut vartija kävi kiikuttamassa minut pois kaikkien jonottajien edessä kuin suuren rikollisen. Sen aikaa odoteltiin, että minulle haettiin uusi käypä kuponki. En tosin viitsinyt tässä vaiheessa nipottaa ja kertoa, että siihen isketty leima ei ollut oman matkatoimistoni, koska se selvästikään ei tässä ollut pääasia.

Pääkaupunki Havannan katukuva on kuin suoraan 1950-luvulta. Noiden vanhojen amerikanrautojen loputonta kavalkadia seuratessa sitä ryhtyi epäilemään, että ollaanko 2000-luvulla lainkaan. Chevroletit, Dodget, Buickit ja muut lipuivat ohi missä vain talsikin. Näissä autoissa sentään on kunnon jousitukset, muhkeat pölläytykset ja tutisevat pörinät! Katalysaattori oli tuntematon käsite *köh köh*. Matkustamalla vanhan avoauton etupenkillä ilman turvavyötä oppi kummasti luottamaan kuskin taitoihin. Niin oliks täällä kauhukahvaa missään...?

Havannan hotellin ikkunanäkymät eivät olleet järin romanttiset (huomaa kalterit), mutta läheisen teatterin operettitarjonnan kuuluminen ehkä paikkasi tuota puutetta. Kuunneltuaan iltapäivän harjoitusluritukset saattoi nauttia illan esityksen läpiviennistä mukavasti sängyllä loikoillen.

Moni länsimaissa itsestään selvä asia on täällä harvinaisuus. Kuten kännykät. Koululaiset eivät tosiaankaan näpränneet iPhonea tai kulkeneet luurit korvilla. Sen sijaan meillä sellainen outous kuin puhelinkioski koristi lähes jokaista kadunkulmaa ja niillä oli ahkerasti käyttäjiä.

 

Vallankumousmuseo oli sijoitettu entiseen presidentilliseen palatsiin, jonka Castron joukot ottivat 1950-luvulla haltuunsa. Luonnollisesti juuri mitään alkuperäistä irtainta ei ollut jäljellä, mutta sentään hienot puitteet. Museossa esiteltiin perusteellisesti vallankumouksen historia verisine vankipukuineen ja aseineen. Kuvassa parhaiten säilytynyt tila eli peilisali.

Kuubalainen musiikki soi kaikkialla. Lähes jokaisessa itseään kunnioittavassa ravintolassa (pääosin valtion omistuksessa, huom.) oli iltaisin ja usein myös päivisin livebändi. Pääsääntöisesti musisoijat myivät omia levyjään, jotka olivatkin yllättävän laadukkaita, sekä musiikillisesti että äänentoistollisesti.

Enpä ollut ennen käynyt tupakkakaupassa, mutta tulipa niissäkin vitriineitä nuuskittua. Sikarien valmistus on edelleen pitkälti käsityötä ja siinä on monta eri vaihetta. Tupakkakasvista käytetään sen eri kasvuvaiheissa eri osat ja ne vaikuttavat sikarin laatuun.

Rantalomakohde Varadero oli sitten puolestaan kuin mikä tahansa turistirysä, lukuun ottamatta niitä mainittuja amerikanrautoja. Iso hotellikompleksi oli kuin jättimäinen ruotsinlaiva, jonka syövereihin olisi voinut upota viikkokausiksi poistumatta alueelta kertaakaan. Täällä ei ollut mitään aitoa kuubalaisuutta paitsi hotellien työntekijät, jotka työpäivän päätyttyä järjestettiin yhteiskuljetuksilla pois alueelta.

 

All inclusive (suom.) ”Ai kato hei, me saatiin tällätteet rannekkeet. Pääseeks näillä joka vehkeeseen?”

Mangrovepuut olivat rannikolla yleisiä. Samalla kun ne tarjoavat villillä juurakollaan suojaa erilaisille mereneläville, ne todennäköisesti ovat taannoin toimineet myös kutsumattomien maahantunkeutujien hidasteena. Tuossa ruovikossa tarpominen olisi vähintäänkin haastavaa.

Kaikkinensa matka oli lyhyeksi jäänyt hyppäys kuubalaiseen elämänmenoon. Aina reissuilta tarttuu mukaan jotain, josta voi oppia. Suomalainen säntillisyys ja oravanpyörässä juokseminen joutuivat uuteen valoon. Elämänasenne voi olla jotain ihan muutakin.

Tuubituu

Mitäpä muutakaan kuin torsoa putkea vaan. Nurkat on väärällään langanjämiä ja hetken huumassa ostettuja parin kerän nyssäköitä, mutta onneksi jollekin ystävälliselle kanssaneulojalle niitä voi aika-ajoin kipata milloin tilkkupeiton aineiksi, milloin mihinkin. Lopuille on sitten ihan itse keksittävä käyttöä, mutta avot - onneksi tämän hetken muotituulahdukset antavat mahdollisuuden muuttaa langat käyviksi vermeiksi. Kuten näiksi kaulureiksi, putkikauluksiksi, mitä nämä nyt ikinä ovatkaan.

Vihreä lanka on ihan Tallinnasta asti hankittua varta vasten tätä tarkoitusta varten. Harmaassa syyssäässä otetussa kuvassa ei langan ihanainen glitteri näy, mutta kyllä sitä siellä on.

Pinkistä tein jo kaksi versiota, kun alkuperäinen venyi muodottomaksi. Kuvassa vielä venymätön tapaus, mutta lopulta tuo rinkula roikkui yksinkertaisena miltei haaroissa asti. Eikun purkuun ja uusiksi pienemmällä silmukkamäärällä. Ruskeassa on sotkettu kahta eri langanjämää, luonnonvalkoista ja ruskeakirjavaa.

Anne-myrsky

Tuuli viuhui ja räntää pukkasi vaakatasossa Annen päivän myrskyssä. Se päivä oli pihan kannalta ikimuistoinen, koska se repi keskeisellä paikalla olleen, hyvässä kelootumisvaiheessa kököttäneen hongan poikki. Alppikärhön ja villiviinin kiipeilypuun. Nyyh.

Ensijärkytyksestä toivuttuani iloitsin siitä, että alppikärhö kukkii edelleen, vaikka jouluun on vaan kaksi viikkoa aikaa. Niin, ja tulppaanitkin nousee pikavauhtia. Näistä huolimatta ryhdyin ehti pohtimaan pelastussuunitelmaa. Että voisiko tuon rungon säilyttää, jotta köynnöksiä ei tarvitsisi hävittää ja puun poistamisesta seuraavaa pihan mylläystä ei tarvitsisi tehdä. Että saisiko siitä köynnöksillä peitetyn toteemin? Mutta kenet voisin naulita siihen tästä tuhosta, kenet?

Kuvan ottohetkellä tuuli vielä sen verran, että kukka heilui.

Jouluräpellyksiä

Kivojen kanssa-askartelijoiden seurassa näperreltiin joulukortteja kimpassa. Tarkoituksena oli tutustua askarteluvälineisiin, joista suurin osa meistä noviiseista ei ollut kuullutkaan, saati sitten perehtynyt. En enää muista vermekkeiden nimiäkään, mutta hienoja tuli korteista. Kiitos Tartsa opastuksesta!

Ihan koko joulukorttiarsenaalia en ryhtynyt tänä vuonna väkertämään, vaan paikkaan korttikirjoa vielä kaupan painotuotteilla. Itse kuulun vielä siihen vanhakantaiseen koulukuntaan, että kunnon kortti pitää olla, olkoon sitten ostettu tai itse nuperreltu.

Mistä päästäänkin lahjojen paketointiin. Taannoin pikkujouluissa vierustoveri sai pukinkontista prisman lihatiskin paperiin käärityn pötkylän. Siihen oli isketty ne vaa'an tulostamat tarratkin, tosin blankkoina. Arvuuteltiin, että onko siellä kalafile. No ei ollut, vaan jääskrapa. Olen myös kuullut urbaanilegendaa ikimuistoisesta pikkujoululahjasta. Se oli munakennoon sullotut yhdenkoon sukkahousut.

Uusi versio

Ensimmäinen versio tästä mallista oli varsinainen harjoituskappale, joka kutakuinkin onnistui muutoin paitsi koon osalta. Mutta turhan timmi se oli ainakin omaan käyttöön. Taitaa päätyä pukinkonttiin.

 

Samaa mallia ryhdyin tekemään toistamiseen, koska oli tarve saada hartioidenlämmitin töihin. Parahiksi kun tämän tapauksen sain valmiiksi, toimistossa käännettiin lämmityskahvat kaakkoon eikä tällä nyt enää ole siellä tarvetta. Niinpä niin.

Dropsin malli on kyllä kaunis, mutta kaula-aukon tuntumassa oleva palmikkokuvio ekassa versiossa hitusen kiristi, joten tämän yksilön toteutin suuremmilla puikoilla ja rennommalla käsialalla. Jätin myös kauluksen auki ja käänsin saumapuolen eteen toisin kuin alkuperäisessä mallissa oli toteutettu. Kivan keveä ja lämpöinen mohairista toteutettuna ja pituutta voi säädellä tarpeen mukaan. Yksivärisessä langassa palmikkokin erottuu paremmin. Tästä tulikin keski-ikäisen täti-ihmisen versio.

Ohjelmointikauluri

Olen empiirisissä tutkimuksissani tullut siihen tulokseen, että neulojia arvostetaan ehdottomasti liian vähän. Tai tarkemmin sanottuna ymmärretään puutteellisesti niitä ominaisuuksia ja taitoja, joita neuloja tarvitsee.

Neuloessa tarvitaan nimittäin samoja taitoja kuin insinöörin työssä. Tai ehkäpä ohjelmoijan. Näitä ovat looginen päättelykyky, avaruudellinen hahmottaminen ja hyvä laskemistaito, useimmiten yhtäaikaa sekä horisontaalisella että vertikaalisella tasolla tapahtuva päässäkalkulointia vaativa ymmärrys. Tätä on kuvio- ja mallineuleen neulominen. Erityistä taitoa vaatii, jos kehittelet omia kuviota neuleen edistyessä, niitä siis etukäteen suunnittelematta. Ja neulojahan pyrkii aina siihen, ettei tarvitsisi purkaa.

Neulominen, ompeleminen ja ohjelmointi vaativat samantyyppistä ajattelua. Näitä kaikkia jonkin verran harjoittaneena tiedän, että ne ovat lähempänä toisiaan kuin uskoisikaan. Voin kokemuksesta kertoa, että paitapuseron hihan voi ompelukoneella hurauttaa aika monella tapaa väärin, mutta vain yhdellä tapaa oikein. If (ehto 1) lause 1; else if (ehto 2) lause 2. Ja niin edelleen.

Tämä tuli mieleeni tätä kyseistä kauluria neuloessani. Yleensä koho- tai kuvioneuleessa tietty logiikka toistuu. Tai sitten ei. Poikkeustilanteiden käsittelyä siis tarvitaan. Ensimmäinen probleema tuli siitä, että kuvio-ohje oli tulostunut neljälle sivulle. Ja ne kaksi kriittistä riviä 1-2 olivat tulostuneet sinne viimeiselle sivulle, jota en tietenkään lukenut vasta kuin parinkymmenen neulotun kerroksen jälkeen. Joten heti lähdössä tuli virhe - *Error*. Ja sitten kun silmukoita rupeaa olemaan siinä parinsadan paikkeilla, yhdellä kerroksella kuutta mallineuletta lisäyksineen ja korkeuskerroksistakin täytyy pitää lukua, niin laskuissa on syytä pysyä tarkkana, taikka - *Error*.

Ohje Dropsin.

Urakkasukat

Nämä valmistuivat pikapikaa edellisten vanavedessä, melkeinpä samalla kaavalla. Päänvaivaa tuotti ainoastaan tumman langan loppuminen, mistä syystä piti purkaa ja loppupään kuvioita piti muuttaa. Urakoiksi meni, koska vieressä odotti langat uuteen työhön, jota pitää päästä aloittamaan. Kun ei tiedä, mitä kaikkia kiireitä syksy taas tuo tullessaan.

Lämpökylläisyydestä huolimatta villasukkien käyttökausi on jatkunut läpi kesän. Siis sisätiloissa. Uskokoon ken tahtoo. Syksyn tullessa käyttö ei kun kiihtyy. Joten eivät nämäkään yksilöt piirongin pohjalle pääse painumaan.