Anne-myrsky

Tuuli viuhui ja räntää pukkasi vaakatasossa Annen päivän myrskyssä. Se päivä oli pihan kannalta ikimuistoinen, koska se repi keskeisellä paikalla olleen, hyvässä kelootumisvaiheessa kököttäneen hongan poikki. Alppikärhön ja villiviinin kiipeilypuun. Nyyh.

Ensijärkytyksestä toivuttuani iloitsin siitä, että alppikärhö kukkii edelleen, vaikka jouluun on vaan kaksi viikkoa aikaa. Niin, ja tulppaanitkin nousee pikavauhtia. Näistä huolimatta ryhdyin ehti pohtimaan pelastussuunitelmaa. Että voisiko tuon rungon säilyttää, jotta köynnöksiä ei tarvitsisi hävittää ja puun poistamisesta seuraavaa pihan mylläystä ei tarvitsisi tehdä. Että saisiko siitä köynnöksillä peitetyn toteemin? Mutta kenet voisin naulita siihen tästä tuhosta, kenet?

Kuvan ottohetkellä tuuli vielä sen verran, että kukka heilui.

Jouluräpellyksiä

Kivojen kanssa-askartelijoiden seurassa näperreltiin joulukortteja kimpassa. Tarkoituksena oli tutustua askarteluvälineisiin, joista suurin osa meistä noviiseista ei ollut kuullutkaan, saati sitten perehtynyt. En enää muista vermekkeiden nimiäkään, mutta hienoja tuli korteista. Kiitos Tartsa opastuksesta!

Ihan koko joulukorttiarsenaalia en ryhtynyt tänä vuonna väkertämään, vaan paikkaan korttikirjoa vielä kaupan painotuotteilla. Itse kuulun vielä siihen vanhakantaiseen koulukuntaan, että kunnon kortti pitää olla, olkoon sitten ostettu tai itse nuperreltu.

Mistä päästäänkin lahjojen paketointiin. Taannoin pikkujouluissa vierustoveri sai pukinkontista prisman lihatiskin paperiin käärityn pötkylän. Siihen oli isketty ne vaa'an tulostamat tarratkin, tosin blankkoina. Arvuuteltiin, että onko siellä kalafile. No ei ollut, vaan jääskrapa. Olen myös kuullut urbaanilegendaa ikimuistoisesta pikkujoululahjasta. Se oli munakennoon sullotut yhdenkoon sukkahousut.

Uusi versio

Ensimmäinen versio tästä mallista oli varsinainen harjoituskappale, joka kutakuinkin onnistui muutoin paitsi koon osalta. Mutta turhan timmi se oli ainakin omaan käyttöön. Taitaa päätyä pukinkonttiin.

 

Samaa mallia ryhdyin tekemään toistamiseen, koska oli tarve saada hartioidenlämmitin töihin. Parahiksi kun tämän tapauksen sain valmiiksi, toimistossa käännettiin lämmityskahvat kaakkoon eikä tällä nyt enää ole siellä tarvetta. Niinpä niin.

Dropsin malli on kyllä kaunis, mutta kaula-aukon tuntumassa oleva palmikkokuvio ekassa versiossa hitusen kiristi, joten tämän yksilön toteutin suuremmilla puikoilla ja rennommalla käsialalla. Jätin myös kauluksen auki ja käänsin saumapuolen eteen toisin kuin alkuperäisessä mallissa oli toteutettu. Kivan keveä ja lämpöinen mohairista toteutettuna ja pituutta voi säädellä tarpeen mukaan. Yksivärisessä langassa palmikkokin erottuu paremmin. Tästä tulikin keski-ikäisen täti-ihmisen versio.

Ohjelmointikauluri

Olen empiirisissä tutkimuksissani tullut siihen tulokseen, että neulojia arvostetaan ehdottomasti liian vähän. Tai tarkemmin sanottuna ymmärretään puutteellisesti niitä ominaisuuksia ja taitoja, joita neuloja tarvitsee.

Neuloessa tarvitaan nimittäin samoja taitoja kuin insinöörin työssä. Tai ehkäpä ohjelmoijan. Näitä ovat looginen päättelykyky, avaruudellinen hahmottaminen ja hyvä laskemistaito, useimmiten yhtäaikaa sekä horisontaalisella että vertikaalisella tasolla tapahtuva päässäkalkulointia vaativa ymmärrys. Tätä on kuvio- ja mallineuleen neulominen. Erityistä taitoa vaatii, jos kehittelet omia kuviota neuleen edistyessä, niitä siis etukäteen suunnittelematta. Ja neulojahan pyrkii aina siihen, ettei tarvitsisi purkaa.

Neulominen, ompeleminen ja ohjelmointi vaativat samantyyppistä ajattelua. Näitä kaikkia jonkin verran harjoittaneena tiedän, että ne ovat lähempänä toisiaan kuin uskoisikaan. Voin kokemuksesta kertoa, että paitapuseron hihan voi ompelukoneella hurauttaa aika monella tapaa väärin, mutta vain yhdellä tapaa oikein. If (ehto 1) lause 1; else if (ehto 2) lause 2. Ja niin edelleen.

Tämä tuli mieleeni tätä kyseistä kauluria neuloessani. Yleensä koho- tai kuvioneuleessa tietty logiikka toistuu. Tai sitten ei. Poikkeustilanteiden käsittelyä siis tarvitaan. Ensimmäinen probleema tuli siitä, että kuvio-ohje oli tulostunut neljälle sivulle. Ja ne kaksi kriittistä riviä 1-2 olivat tulostuneet sinne viimeiselle sivulle, jota en tietenkään lukenut vasta kuin parinkymmenen neulotun kerroksen jälkeen. Joten heti lähdössä tuli virhe - *Error*. Ja sitten kun silmukoita rupeaa olemaan siinä parinsadan paikkeilla, yhdellä kerroksella kuutta mallineuletta lisäyksineen ja korkeuskerroksistakin täytyy pitää lukua, niin laskuissa on syytä pysyä tarkkana, taikka - *Error*.

Ohje Dropsin.

Urakkasukat

Nämä valmistuivat pikapikaa edellisten vanavedessä, melkeinpä samalla kaavalla. Päänvaivaa tuotti ainoastaan tumman langan loppuminen, mistä syystä piti purkaa ja loppupään kuvioita piti muuttaa. Urakoiksi meni, koska vieressä odotti langat uuteen työhön, jota pitää päästä aloittamaan. Kun ei tiedä, mitä kaikkia kiireitä syksy taas tuo tullessaan.

Lämpökylläisyydestä huolimatta villasukkien käyttökausi on jatkunut läpi kesän. Siis sisätiloissa. Uskokoon ken tahtoo. Syksyn tullessa käyttö ei kun kiihtyy. Joten eivät nämäkään yksilöt piirongin pohjalle pääse painumaan.

Reissusukka oon mä vaan

Syksy ilmiselvästi on tulossa, kun kutimet alkavat kutkuttaa. Nämä sukat valmistuivat pitkänmatkanbussin kyydissä. Nyt vasta olen tajunnut, miten hyvää matkavietettä kutominen on. Aiemmin tein aina jotain "hyödyllistä", luin, kirjoitin, kommentoin, editoin, mutta neulomalla saa sentään jotain konkreettista aikaan! Ja jos luurit on korvilla, sitä vikkelämmin.

Taannoin kudoin täpötäydessä junassa sukkaa. Vieressäni istui hermostunut nuorehko jamppa, jolla ei ollut matkankulua. Silminnähden häntä ahdisti, kun istuin hiljaa vieressä tyytyväisenä sukkaa kutoen. Matkani taittui oikein mukavasti ja sukkakin valmistui. Hän sen sijaan vääntelehti, vaihtoi asentoa alituiseen, kääntyili ja haroi tukkaansa. Minulla varmasti sama ilmiö toistuisi tietokonepelin ääressä.

Langat ja värit löytyivät ihan omasta varastosta. Mielestäni keskiharmaa sukkalanka on tylsintä, mitä kuvitella saattaa. Oikea mummolanka. En tajua, miten sellaisen olen mennyt joskus hankkimaan. Heittelemällä erivärisiä keriä vierekkäin sekin löysi sähäkän väriparin. Tuontapaisen kuvion olen joskus jossain blogissa nähnyt, mutta eihän kuvaa tietenkään siihen hätään löytänyt, joten se piti säveltää neuloessa. Ihan hyvä tuli. Kääntöpuolena on päättelyurakka, argh.

Berlin Alexanderplatz

Berliini on kuin kuhiseva ampiaispesä. Keskusaukio Alexanderplatz ei nuku hetkeäkään. Sen läheisyydessä sijaitseva kuuluisa DDR:n symboli tv-torni, Fernsehturm, on kokonaisuudessaan 368 metriä korkea ja näköalatasanteelle noustaan jouhevasti Koneen hissillä 30 sekunnissa. Ylhäältä katsottuna aukio näyttää aika erilaiselta.

Aikanaan 155 kilometriä pitkästä Berliinin muurista ei paljoa ole jäljellä. Se vähä on koristeltu eri maiden taiteilijoiden toimesta ja nähtävissä East Side Galleryssa. Myös rajan välissä olleet suojavyöhykkeet on menestyksekkäästi rakennettu täyteen niin, että kaduilla kävellessään ei voi enää mitenkään tunnistaa vanhaa rajaa.

Yksi tällainen raja-alue oli 1788-1791 rakennettu kaupungin portti, Brandenburger Tor, on yksi suosituimmista turistipaikoista. Se jäi aikanaan muurin suojavyöhykkeen sisälle, ei kenenkään -maalle. Itäpuolella muuri rakennettiin sen verran leveäksi, että portin valokuvaaminen oli mahdollisimman hankalaa.

Kaupungin julkinen liikenne oli sujuva ja toimiva. Sitten vaan kun sen logiikasta pääsi perille. Loppupäivinä reissaaminen kävi jo kuin vanhaltakin Berlineriltä.

Saksalainen keittiö ei jättänyt nälälle sijaa. Annokset olivat vähintäänkin reiluja, ja matkan aikana tunnollisesti noudatetun Sauerkraut-Wurst-und-Bier -dieetin seurauksena housuista singahti nappi.

Suosituimmat nähtävyydet keskittyivät kaupungin itäpuolelle, mutta tuli länsipuolellakin käväistyä. Näiden kahden osan arkkitehtuurin ja yleisilmeen ero oli selkeä. Vasemmalla tyypillistä itäpuolen asujaimistoa, jonka vierellä Tampereen Hervannan betoniviidakkokin jää kakkoseksi, oikealla länsikaupungin näkymät.
 

Yksi vanha rajanylityspaikka Friedrichstraßen ja Schützenstraßen kulmassa on rakennettu uudelleen esikuvansa mukaiseksi. Checkpoint Charlie oli aikanaan avoin ulkomaalaisille turisteille ja diplomaateille, nykyisin paikalle on pystytetty ulkomuseo.

Berliini oli kaikkinensa mukava kaupunki. Liikennevaloissa iloisesti tallaava hattupäinen Ampelmann oli valjastettu jos minkäkinlaisen killuttimen hahmoksi, pyyhkeistä avaimenperiin ja eväsrasioihin. Yksi vaan jäi uupumaan: nukkumatti, Sandmännchen, olisi ehdottomasti saanut paikan matkalaukussa, mutta vain yksi sellainen vilahti, sekin DDR-museon kokoelmissa.

Kukkaessu

Tämä ompelus syntyi vaan halusta työstää nurkkiin jäänyt ja verhokankaaksi tarkoitettu tilkku hyötykäyttöön. Ne keittiön verhot jäivät aikanaan tekemättä, mutta tuli sentään jotain keittiöaiheista. Essu tarpeeseen.

Sinänsä ihan simppeli tekele, mutta ompelukoneen takkuamisen takia rupesin kaipaamaan puikkoja, jotka eivät koskaan niele lankoja sisäänsä, temppuile tai tee itsestään nurjalle ikävää jälkeä. Kaikki suhmurat mitä niillä syntyy - niin, niistä voi syyttää vain itseään.

Kurpitsavyöry

Piti sitten perustaa keittiöpuutarha parvekkeelle. Idea lähti siitä, kun puutarhaliikkeessä oli sopivasti kesäkurpitsan taimia tyrkyllä. Kolme kovin pieniltä näyttävää taimenalkua sijoitettiin suurimpaan kaupasta löytyneeseen ruukkuun. Jälkiviisaasti voidaan todeta, että ruukkuja olisi pitänyt ostaa kolme, jokaiselle taimelle omansa. Onhan näitä ennenkin kasvatettu, mutta avomaalla, jossa niillä oli tilaa mellestää. Kukkien määrästä päätellen on odotettavissa maanvyöryllinen kesäkurpitsaa.

Valerullaverho

Keittiön verhoilme kaipasi uudistusta. Aikanaan häthätää muuton yhteydessä kyhätyt paneeliverhot olivat auttamattomasti mennyttä muotia. Ne oli pistettävä vaihtoon ja samalla piti tyyliäkin muuttaa. Valerullaverhon tekeminen olikin yllättävän helppoa. Vanha tarrakisko jäi entiselle paikalleen. Kankaan yläreunaan tarranauha ja sitten vaan sivusaumojen ompelu ja sitomisnauhat perään. Rullan sisälle pyörittelin pahvista pötkön, jonka ympärille kangas oli helpompi kääriä. Ja sitäpaitsi tämä malli sopii laiskalle ompelijalle: alareunaa ei ole pakko edes ommella, koska se jää piiloon. Jos haluaa tehdä romanttisemman version, valitsee vaan valuvamman kankaan eikä laita pötköä rullan sisään. Voisi sopia vaikka makuuhuoneeseen.

Toiseen ikkunaan tein pitkän verhon samasta kankaasta. Narun tupsuineen pyörittelin laatikon pohjalta löytyneestä vanhasta pellavanarusta. Eipä sitäkään tarvinnut kaupasta lähteä ostamaan ja tuli juuri tyyliin sopivan rouhea. Tankokin meni vaihtoon: vanha paneeliverhokisko sai väistyä romanttisemman tyylin tieltä. Saas nähdä, miten kauan tämä patjaraitatyyli pitää.

Rantafileenä?

No ei kyllä. Ihanaa, että kesä on vihdoin tullut jääkauden jälkeen, mutta jotensakin viimevuotisen hellepiinan jälkeen ei kiinnosta vähääkään auringossa paistuminen. Eikä siitä tässä tapauksessa mitään hyötyä olisikaan. Sen sijaan lyön luukut kiinni, vedän verhot ikkunan eteen ja tökötän tiukasti sisällä kuumimmat tunnit. Ulos vetävät vain yhä uusiin kukkiin innostuneet perennat, jotka janoisina hamuavat kohti vesiletkua.

Pihassa kuuluu jatkuvaa surinaa minne vaan meneekin. Se ei tule ruohonleikkurista, vaan kimalaisista jotka ovat huumaantuneet lämpimästä ja vihdoin auenneista kukkasista. Valinnanvaraa totisesti niillä riittää.

Luteilla on lemmenviikot. Useampi pariskunta aloitti puuhastelunsa ihan silmien alla pihasireenissä. Vähän ne häiriintyivät lähelle tulleesta linssistä, mutta jatkoivat sitten kömyämistään. Minkähänlainen kanta tuostakin seuraa?

Vanha vihulainen täällä taas

Kuva-arvoitus: arvaa mikä tuo iloisen punainen kehveli on keskellä kuvaa? Aivan oikein, vanha vihulainen liljakukko on jälleen palannut. Puoliksi syöty lehti todistaa, että valmiiksi katetulla pöydällä on käyty.

En kyllä olisi uskonut, että ihan näin äkkiä ilmestyy, mutta tuli ketku sittenkin. Oli pistänyt leirinsä pystyyn kirjopikarililjaan. Siis justiinsa siihen, mitä en ollut arvannut myrkyttää. Kaikki liljasukuihin kuuluvat ilmeisesti kelpaavat. Ja varmaan vähän muutkin. Kiukusta pihisten kävin hakemassa lapion ja listin sen. Vanhat opit ovat vielä hyvin muistissa viime kesältä!

Hostat näyttävät olevan koskemattomia. Toistaiseksi. Ähäkutti, täällä myrkkypullon kanssa odotellaan.

Karvakäpy kasvusuhdanteessa

Viime kesänä istutetun karvakävyn kasvu näyttää tällä hetkellä noususuhdanteiselta. Neljännen kvartaalin taantuma näyttää väistyneen, ja kohde on saanut uutta nostetta. Ennusteisiin vaikuttavat luonnollisesti orkideamaailman suhdanteet, mutta kaikki voitava tehdään, jotta lopputuloksessa päästäisiin plussan puolelle.
 

Arviot tulevaisuudesta ovat varovaiset. Toisella vuosineljänneksellä on nähtävissä kehitystä, ja mikäli olosuhteet pysyvät otollisina, mahdollisuuksia on vaikka mihin. Odotukset on kuitenkin pyrittävä pitämään kohtuullisina. Omistajan hermostuneisuus näkyy välittömästi tuloksessa, luo epätietoisuutta ja arvailuja tulevasta kehityksestä. Nyt edellytetään pitkäjänteisyyttä, koska lyhyellä aikavälillä huomattaviin voittoihin ei tulla pääsemään.

Vahinkojunasukat

Halusin kirjavan kesäkukkapenkkilangan käyttää loppuun, mutta edellisten sukkien värikylläisyyteen kyllästyneenä käänsin värit toisin päin. Jotta yksivärisen varren kutominen ei olisi niin tylsää, niin vartta neuloessani ryhdyin omasta mielestäni kehittelemään jotain uutta. Mutta kappas vaan - lopputulos näyttää varsin erehdyttävästi junasukilta, vaikka se ei ollut tarkoituksena. Jalassa tuo varren kuvio näyttää ruudulliselta.

Ja koska kunnon kesäkelejä edelleenkin saadaan odottaa, on sukille käyttöä, kun odottelee loppujenkin tulppaanien kukkaan puhkeamista.

Tulppaanimeri

Kuvat puhukoot puolestaan.