Vieraana viidakossa

Sateen jälkeen piha huokuu kosteutta. Lähempää tarkasteltuna se on suorastaan viidakko. Pikkusaniainen on itsestään etsiytynyt kevätkaihonkukan ja vuorimännyn kylkeen. Tiedä sitten, mistä kaukaa se on taivaltanut. Eipä onnistunut ostosaniaisen istutus, mutta tämä villi yksilö toivottavasti selviää tulevasta talvesta. Rusokuusaman hempeät kukat ovat vaihtuneet marjoihin. Värikylläistä syksyä kohti mennään.

Punaisen paholaisen metsästys osa II

Taannoin kerroin liljakukkojahdista, joka on käynnissä puutarhassa. Mikäli kuunliljoissa näkyy järsittyjä reikiä, kyseessä on melko varmasti tämä veijari. Kahdessa viikossa punaisia paholaisia on onnistuttu listimään kokonaiset kolmekymmentä kappaletta. Juoneja otuksia ovat. Koska hommasta on tullut lähes ammattimaista, niin tässä muutama vinkki, jotka olen todennut käyttökelpoisiksi.
 
1. Vihollisen selustaan iskeminen on kaiken A ja O. Ota käyttöön pieni istutuslapio (tai vaihtoehtoisesti voit käyttää omia käsiäsi, jos haluat välttämättä koskea näitä ällötyksiä). 2. Tarkasta tilanne, erityisesti lehtien alta jos kyseessä ovat hostat, mutta varo koskemasta lehtiä. 3. Kun kohde on näkyvissä, hivuta puutarhalapio lehden alle varovasti ja sen jälkeen ropauta lehteä, jolla kohde majailee. 4. Tämä seuraava vaihe on toteutettava salamannopeasti: kukko heittäytyy selälleen puutarhalapioon, välittömästi kippaa lapio jollekin kovalle alustalle ja liiskaa uhri joko lapiolla lätkimällä tai tossulla survaisemalla. Tukkimiehen kirjanpito motivoi kummasti touhua. Tästä voi tulla koko perheen yhteinen harrastus!

Mikäli tämän otuksen ulkonäkö on päässyt unohtumaan, tässä vielä muistutuksena.

Rukinpyörän uusi elämä

Eräällä monista pyhiinvaellusreissuistani vakikirpparille silmääni osui hylätty yksinäinen rukinpyörä. Kirppariseurani ei ollut elämänrunteleman hylkiön käyttökelpoisuudesta kovinkaan vakuuttunut. Mutta pyörä ilmiselvästi kaipasi päästä jollekin, joka siitä pitäisi huolta. Yksi pinnakin oli aikojen saatossa pudonnut kyydistä. Pyörittelin löydöstä kädessäni ja ajattelin, että siitä voisi tulla oiva köynnöstuki puutarhaan. Kotiin päästyäni en keksinyt heti sille paikkaa pihassani, joten laitoin sen odottamaan pihalampun viereen. Seuraavana päivänä totesin, että siinä se oli jo löytänyt paikkansa. Puuöljyä vaan pintaan, niin kolhittukin näyttää nuoremmalta. Suomalaiset kesäolosuhteet sen ainakin pitäisi kestää. Pikkutalvion kanssa sillä rinnaikkaiselo sujuu oikein hyvin.

Ujo terassikonna

Puutarhassa asuu konna. Tai ehkä kaksi, vai peräti kolme. Niitä ei ole näkynyt koskaan yhtäaikaa, mutta ne ovat erikokoisia. Välillä ne ponnistavat terassille tarkkailemaan tilannetta. Tietämättään vaan ovat valinneet pihan, jossa harrastetaan valokuvausta. Ne toimivat linssiluteina ihan mielellään, kunhan objektiivi ei aivan nenään yllä. Mutta välillä pukkaa ujostuttamaankin.

Tämä vikkeläliikkeinen heppu hiipii välillä auringonottajan seuraksi paistattelemaan päivää. Hiljainen kaveri sekin. Terassilaudan väliin on hyvä solahtaa, jos yleisöä alkaa olla liiaksi. Näitäkin on useampi: hännällä varustettu, hännätön ja pienokainen. Liskoperheestä voidaan siis puhua.

 

Lyylin paksut pohkeet

Taannoin oli etsinnässä betoni- tai kivipenkki puutarhaan. Sellainen ei liian sliipattu, vaan vähän rustiikimpi muodoiltaan. Kyllähän näitä penkkejä myynnissä on, mutta hinnat tuntuivat koristekäyttöön tarkoitetulta hieman liian korkeilta. Kiviveistämöiden jämäpaloista voi joskus tehdä tosihalvalla löytöjä, mutta nyt ei mikään niistäkään napannut. Koska ympäristön asujaimistoa rakennetaan koko ajan ja maaperäkin on kalliota, niin räjäytystöissä syntyvää hylättyä louhikkoa löytyi ihan nurkan takaa. Eikun penkomaan! Tosin murikoiden kääntely oli melkoisen hikistä puuhaa. Mutta löytyiväthän ne toisiinsa sopivat kivet niin, että penkki pysyy tukevasti pystyssä. Eikä sen ollut tarkoituskaan olla kuin kukkapurkkiteline.

Hikisen roudausurakan jälkeen penkki sai juhlallisesti nimen: se oli Lyyli. Ja Lyylillä on vähän paksut pohkeet.

Suipposipuli purkissa

Sain Madeiran kävijöiltä tuliaisina orkidean (Cymbidium) sipulin. Se olikin aivan uusi tuttavuus, me olemme vasta tutustumassa toisiimme. En ole koskaan orkideaa omistanut, saatika sitten kuullut, että sen voisi itse sipulista kasvattaa. Ajattelin ensin, että mitäköhän tuosta karvaisesta kävystä oikein tulee. Törkkäsin sen multaan - jos nyt orkidealle tarkoitettua kuorikesilppua voi mullaksi kutsua. Kahden viikon kuluttua olio on jo hyvässä kasvutahdissa. Ohjeiden mukaan vain kolmannes "kävystä" on oltava mullan alla. Sitä vaan ihmettelen, että mitäs sitten kun niitä kukkavanoja tulee (niitähän varmasti tulee, eikö vain?), niin mites tuo sipuli siihen sitten asettuu? Kastelutaajuus on vielä vähän hakusessa, mutta eipä tuo ole toistaiseksi nokkaansa ottanut. Syksyn lähestyessä valo-olosuhteet saattavat tuottaa hieman haasteita, kuten myös sopivan lämpötilan loihtiminen. Auttaisikohan juttelu asiaa?

Terassiluudat

Kaikkea kaupasta ostettua pitää aina vähän tuunata. Varsinkin silloin, kun kyseessä on neitseellinen puupinta tai muutoin tylsähkö yleisilme. Vanhoja, kierrätettyjäkin kamoja voi aina uudistaa ja tehdä niistä omannäköiset. Alla olevat terassiluudat piti tietenkin ehostaa ja sivellä pintaan jotain mielenkiintoisempaa. Keltainen on varhaisempaa tuotantoani, sininen viime viikonlopulta. Näköjään alkuaikojen herkkä ilmaisu on muuttunut vuosien varrella intensiivisemmäksi. Maalit ovat sekoitus askartelu-, seinä- ja autonpaikkausmaaleja. Siis niillekin tuli uusiokäyttöä.

Laitetaan tähän vielä mukaan käytettynä saatu, perinteinen vihreä kastelukannu, joka sai viimekesäisessä käsittelyssä uuden kuosin. Lieneekö tuo kärhöä muistuttava kukkanen enteillyt tämänkesäistä klematis-innostusta vai mitä. Tai ehkä en vaan osaa maalata muunlaista kukkasta.

Punainen paholainen

Tämän kelmin onnistuin yhyttämään kuunliljojeni kimpusta. Edellinen tapaaminen liljakukon (Lilioceris lilii) kanssa silmästä silmään onkin kymmenen vuoden takaa, jolloin veijari söi tiikerililjani rangoiksi. Olinkin jo jonkun aikaa ihmetellyt, kuka käy rei'ittämässä liljaparkojani ja soimasin jo lehtokotiloita, jotka siis nyt saivat synninpäästön. Tämä tapaus päätyi manan majoille, mutta toinen kehveli onnistui lipeämään minulta. Sota on julistettu! Onneksi tämä laji ei ollut ensimmäisenä jonossa, kun suojavärit ovat olleet jaossa.

Paremmin värinsä on valinnut viherlude (Palomena prasina), joka on astetta lievempi tapaus, vaikka sekin imee kasvinesteitä. Heppu itse asiassa näkyy samassa kuvassa liljakukon kanssakin, jos oikein tarkasti katsoo.

Perhosten houkuttimeksi hankittu syyssyräkki on harvakseltaan siivekkäitä houkutellut, mutta sen sijaan marjalude (Dolycoris baccarum) kavereineen ja sukulaisineen on valloittanut koko kasvin. Siis laskujen mukaan siinä lorvehti 30 yksilöä! Nekin saivat äkkilähdön, koska haluan nauttia syräkistäni vielä hyvän aikaa.

Ruostuttamalla kaunista

Alkukesästä näin Puutarhaunelmia-ohjelmassa pihan, jonne oli koottu pitkä rivi vanhoja, ruostuneita pannuja ja muita esineitä. Siitä innostuneena kirpparilta tarttui käteen vanha lättypannu, jolla tosin olisi saanut varsin romanttisia ohukaisiakin. Se sai paikan pihakiven päältä ja onkin jo hyvää vauhtia ruostumassa.

Heinäkuun hiostavaan helteeseen kyllästyneenä siirryin varjoon ja otin seuraavaksi käsittelyyn vanhan maalatun, mutta jo hitusen ruostuneen kukkatelineeni. Hankin maalinpoistoainetta ja sivelin telineen kokonaisuudessaan vihreällä löllöllä. Alku vaikuttikin helpolta, mutta homma ei olekaan hätäisen naisen puuhaa. Tarvittiin kolme käsittelykertaa ja välillä huolelliset kaapimiset ja pyyhkimiset. Varoituksen sana muuten samaan hommaan ryhtyville: suojatkaa silmät ja iho huolellisesti, myös jalat. Jos ainetta roiskuu iholle, kirvely alkaa välittömästi. Kärsimätön kun touhusta jo olin, niin ajattelin ottaa pikaruostutuksen käyttöön: sivelin hökötyksen veden ja etikan seoksella, ja ruostuminen alkoikin ihan silmissä! Lisäkoristeeksi ripustin vielä yhden talven parvekkeella ruostuneen amppeliketjun.

Vielä varastosta löytyi yksi uhri: vanha kynttilälyhty, jolle olinkin jo aikonut tehdä jotain. Samat toimenpiteet, ja hyvä tuli. Tosin lyhty vielä hakee vähän paikkaansa. Tarkoituksena on viimeistellä pinta vielä mattalakalla, jotta ruostuneet romut eivät jätä jälkiä itsestään.

Kesän kukkaloistoa

Nämä kukkakuvat ovat jo kesäkuulta, mutta kesähän jatkuu ja osa näistä kukkii edelleen, joten tässä kurjenpolvea kaksin kappalein.

   

Ja kurjenmiekka...