Taas on
se aika vuodesta. Pitää pestä ja tuulettaa talvivaatteet (lukuun ottamatta tietenkään villasukkia) ja pistää ne kesäpetiin. Kaivaa vanhat hellekuteet hengariin ja miettiä, mahtuisiko niistä joku ehkä vielä kinnaamatta päälle. Ja jos mahtuu, niin kehtaako niitä käyttää muuten kuin tuulipuvun alla roskapussia viedessä. Ne muut, jotka jäävät jäljelle, armotta muovikassiin ja uhvin ammottavaan kitaan.
Sitten pitää kaivaa talviuniltaan myös terassivarustus: grilli, keinu, pöytä ja tuolit ynnä muut vermeet. Se tarkoittaa sitä, että koko ulkovarasto pitää myllätä. Kuoria ensin ulos päällimmäiset mitä käteen tarttuu ja sitten kärrätä isommat esineet näkösälle. Ja sieltähän ne paljastuvat, alimmaisina, ne kesäelämään tarvittavat välineet.
Kun pihakeinu on saatu muutamien valittujen kirosanojen saattelemana koottua, niin sitten siihen pitää tietysti kaivaa pehmusteet. Jotka on huolellisesti pakattu rullalle vaatehuoneen perimmäiseen nurkkaan, jonne pääsee normaalikokoinen ihminen vain kääpiökävelyä harjoittamalla. Ja sitä ennen pitää raivata tie sinne nurkkaan, mikä tarkoittaa, että pitää tyhjentää lähestulkoon koko vaatehuoneen tavararöykkiöt pois, jotta voi vyöryttää pehmustejättirullat ulos ovesta.
Ennen kuin ehtii huoahtaa, pitäisi vielä pestä ikkunat ja verhot, laittaa kesäkukkaset, lannoittaa puutarha, leikata puista kilpalatvat, jutella tulppaaneille jotta ne kukkisivat ja miettiä teenkö tänä kesänä takapihasta japanilais- vai englantilaistyylisen.
Ja koko ruljanssi sitten toisinpäin syyskuussa. Onneksi kesä ei ole kuin kerran vuodessa.
