Vähän lainattua, loput keksittyä

Turkoosin pikkupaidan idea lähti tästä ohjeesta. Tarkoituksena oli tehdä laatikkomallinen mohairneule. Sitten tuo alkuperäinen malli alkoi tökkiä, koska ajattelin, että ilman napitusta sen etukappaleet lepattavat kävellessä sivuille paljastaen keski-ikäisen naisen strategiset kohdat. Koska kuvio oli nätti, päätin tehdä liivin yhtenäisellä etumuksella. Sävelsin itse pikkuhihat ja kaula-aukon.

Valmistuminen kesti, koska väliin tuli pari muuta työtä. Se kesti myös sen takia, että jouduin kerta toisensa jälkeen purkamaan, kun olin innostunut neulomaan liian leveää/pitkää. Vierustoverilta alkoi jo tulla kommenttia, että mitä se tuollainen kutominen on, kun vaan puretaan? Lisäksi sekoilin oikein urakalla pitsineuleen kanssa. Yksi virheellinen kuviokertakin neuleesta löytyy, mutta toivottavasti vain tekijä itse sen havaitsee. Tai ainakaan kuvassa se ei näy, koska piilotin mokan takakappaleelle.

Kaiken kukkuraksi loppumetreillä alkoi näyttää siltä, että lanka loppuu kesken. Kaulus piti vielä neuloa ja lankaa oli vain pätkä jäljellä. Ei hätää, eikun kauppaan - vaan todetakseni, että kyseinen väri kuuluu talven valikoimaan eli missään ei tuota enää ole myynnissä. Kaulus jäi tekemättä. Sivusaumatkin kursin kokoon keränvaihtojen yhteydessä nurjalle jääneillä langanpätkillä! Sainpas valmiiksi, mutta neule taitaa olla turhan lämmin enää näihin kevätkeleihin. Jäänee ensi syksyn garderoobiin.

Pitää vielä mainita, että langanhakureissullani päättäväisesti ohitin Hermot menee -päivät, vaikka ihan vierestä kävelin. Kotiin ei siis tullut yhtään keltaista muovikassia, tänä keväänä.

Islannin tuulia

Matka kävi huhtikuiseen Islantiin. Se on maa, jollainen täytyy kokea. Mustia laavakenttiä silmän kantamattomiin, jäätiköitä, vuoristoja ja raikasta merituulta. Etukäteen oli varauduttu kaikenlaiseen mahdolliseen säähän, mutta Euroopan laidalla oltiinkin jo kovin keväisissä tunnelmissa.

Kielen ymmärtämisen kanssa oli vähän niin ja näin, mutta onneksi paikalliset osaavat sujuvasti engelskaa. Maailman pohjoisin pääkaupunki Reykjavik oli sekoitus pikkukylää ja urbaania citymeininkiä. Sieltä bongasin mm. neulegraffiteja ja linjanumeroita myöten samanmoiset bussit kuin kotipuolessa.

Blue Lagoon -kylpylän kuumissa lähteissä piti liottaa itsensä rusinaksi. Paikka oli suorastaan maanpäällinen paratiisi. Vesi oli +37-38 -asteista ja hyvin suola- ja mineraalipitoista. Pohjassa vuorottelivat kallio ja musta laavamuta, joten jalkahoitokin tuli samalla tehtyä. Hipiään piti tietenkin hieroa paikallinen erikoisuus, silikonimutanaamio.

Islanti on kalansyöjien unelma. Reissussa syötiin niin paljon mereneläviä, että melkein jo evät kasvavat kyljistä. Hummeria, koljaa, lohta, ankeriasta, kissakalaa, muutamia mainitakseni.

Luonnonhämmästyksiin kuuluivat myös Gullfossin vesiputoukset. Kohina oli korvia huumaava. Putouksen äärelle käveleminen oli sinänsä jännitysnäytelmä: kapea polku oli tallautunut jäiseksi, toisella puolella vuorenseinämä ja toisella köysiviritelmä. Lisänä ylös- ja alaspäin vellova katkeamaton turistinauha, joka yritti lipsuvilla tossuillaan päästä jompaan kumpaan suuntaan. Putousten mittasuhteet näkyvät oikeanpuoleisessa kuvassa: kun oikein pinnistää, saattaa nähdä ihmisvanan aivan oikeassa yläreunassa horisonttia vasten.

Geysiralue oli aivan oma lukunsa. Sen höyrykattilat näkyivät pitkien matkojen päähän. Sinänsä toimiva Geysir oli melkoisen konstikas kuvauskohde; se purkautui noin 8-10 minuutin välein, mutta myös justiinsa silloin, kun sitä sattui huvittamaan ja kun oma tarkkaavaisuus kameran kanssa oli päässyt herpaantumaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun pelästyin purskausta sen verran, että kamera meinasi räpylöistä pudota. Vesi tuossa suhauksessa on 80-100 -asteista. Pienempiä pulputtavia lähteitä oli vaikka kuinka paljon ja sinfoniaa säesti porisevan mudan ääni.

Yksi kokemisen arvoinen paikka oli myös Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välinen hautavajoama, joka oli 7 kilometriä leveä. Paikalla ovat kokoontuneet Islannin yhteiset käräjät, maailman vanhimmaksi kansanedustuslaitokseksi mainittu, koska ovat olleet toiminnassa 900-luvulta lähtien.

Hienointa tässä kaikessa oli se, että nämä eivät olleet ihmisten aikaansaannoksia, vaan luonnon. Kaikkea ihmeellistä tuli koettua, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Mutta sitä vartenhan voi aina suunnitella uusia reissuja.

Karvabaskeri ja huivi

Tämän pörrölangan olin suunnitellut käyttää ihan muuta tarkoitusta varten, mutta kun en onnistunut löytämään samaa värierää tarpeeksi montaa kerää, niin ajattelin tehdä sitten pienemmän neulomuksen. Sitäpaitsi, halusin tehdä nopeasti valmistuvan välityön, jotta saisin motivaatiota nupertaa loppuun yhden isomman kutomuksen.

   
Huokaisutauoksi tekele olikin omiaan, koska lätsä valmistui yhdessä illassa telkkaria katsellessa eikä huivissakaan kauaa nokka tuhissut. Vaikka karvalankaa onkin, niin höytyvät eivät tunge nenään, silmiin tai sohvan alle, vaan käyttäytyvät oikein kiltisti. Mukavasti matsaavat kevätpalttoon kanssa. Ohjeet Novita talvi 2010.

 

Päivän asu

Ajattelin tehdä oman kontribuution blogistien suosittuun genreen nimeltä päivän asu. Systeemiin kuuluu napsia itsestään otoksia peilin kautta jalkaterät sisäänpäin käännettyinä ja selostaa blogissa yksityiskohtaisesti, mistä myyntipisteistä merkkivaatekerta on käyty kaapimassa. Niin, ja tietysti unohtaa kertoa se seikka, että homma on sponsoroitua. Noista postauksista saa ainakin hyvän käsityksen nykypäivän nuorisomuodista. Muistelenpa vaan omia nuoruusaikojani, jolloin vaihtoehtoina oli valita vaatteensa joko lasten- tai tätiosastolta. Välimuotoja ei kauheasti ollut.

Pissistyyliin kotona on tämänpäiväinen kostyymini. Tyyli sopii upeasti tietokoneen ääreen, postilaatikko- ja jääkaappikäynneille ja salkkareiden katsomiseen. Pää jäi kuvasta ihan vaan sen takia, että tukka oli likainen. Tuon enempää en saanut jalkojani väännettyä, alkaa olla tuota lonkkavaivaa.

Musta neule - ööh, en muista mistä kun on ainakin viisi vuotta vanha. Harmaa neuletunika automarketista ruokaostosten lomassa. Farkkuleggarit ruotsalaisesta halpakaupasta. Villasukat itsetehdyt, vähän jo nyppyyntyneet.


Oliks ihku?

Talviunesta heränneenä

 

En ole aiemmin ymmärtänyt ihmisiä, jotka kertovat nukkuvansa villasukat jalassa. Neulotut sinänsä ovat mitä parhaimmat jalanlämmittimet, mutta että sängyssä? Tämän talven jälkeen muutin mielipiteeni tyystin. Untuvapeitto ja villasukat - lyömätön yhdistelmä, joihin vilu ei varmasti ulotu. Voisikohan sitä lokakuussa kietoutua tuohon pakettiin ja purkautua sieltä vasta kevään koittaessa?

Auringonsäteistä innostuneena tekaisin lyhytvartisen vaihtoehdon yökäyttöön. Samalla päähäni pälkähti, miten voin hyödyntää massiivista langanjämävarastoani: näihin versioihin kun ei paljoa materiaalia kulu ja väriyhdistelmien kanssa ei ole niin nuukaa.

 

Vaihtarisukat

Erään toisen neulomusharrastajan kanssa teimme taannoin vaihtarisopimuksen: kummatkin neulovat toisilleen sukat, toiveita ei esitetä vaan ainoastaan ilmoitetaan koko. Tuleepahan kerrankin erilaiset sukat kummallekin. Itse pähkäilin tovin jos toisenkin eri vaihtoehtoja, koska halusin tehdä sellaiset, joita en ollut aikaisemmin tehnyt ja kuitenkin omannäköiset. Matkan varrella ajattelemani värimaailma vaihtui moneen kertaan, mutta rännien ropinaa kuunnellessa ja hiirenkorvia odotellessa oikeat sävyt asettuivat kohdalleen. Raitakuvio syntyi vasta neuloessa. Tuli aika keväiset, mielestäni.

Takapihan rosmot

Tinttien apajilla käy rosmoja. Osan ryökäleistä saa kiinni itse teossa, mutta viimeistään lumeen jääneet jäljet paljastavat kelmit. Närhi kävi rohmuamassa talipalloa ja rikostoveri napsi murusia hangelta. Hiiriperhe on raivannut polun asumuksensa ja lintulaudan välille. Siellä on jäljistä päätellen liikennettä kuin moottoritiellä juhannuksen alla. Kaikkein hurjimpaa ilma-akrobatiaa harrastaa orava, jonka taidonnäytteistä trapetsitaiteilijakin olisi kateellinen. Luulisi, että menisi veri päähän syödessä! Jotain kai jää varsinaisille ruokintakohteillekin. Tilanteen käy tarkistamassa myös repolainen aika ajoin.