28. joulukuuta 2010

Vuoden vikat villasukat?


Villasukkien väsäämisessä oli pitkä tauko, tuli nähtävästi mitta täyteen sitä lajia. Kunnes piti taannoin keksiä pikaisesti yksi lahjaidea ja siitä mopo taas lähti keulimaan eli piti niitä sitten kotitarpeiksikin saada. No, mikäs sen mukavampaa kuin pyhinä tassutella uusissa villasukissa. Johan nuo alkusyksystä neulotut alkaakin olla nyppyyntyneitä, kovassa kulutuksessa olleet.


Tummaan raitalankaan lisäsin yksiväristä varteen, kantapäähän ja kärkeen. Beige-vaaleanpunaisesta kerästä olen tehnyt jo kahdet sukat, vieläköhän siitä riittäisi kolmansiin? Helpompaa olisi, jos osaisi neuloa kärjestä kantapäähän, niin näkisi langanmenekin, varteen kun voi säveltää jotain omiaan. Mikään ei sitten ole ärsyttävämpää kuin purkaa sen tähden, että lanka loppuu kesken. Näistä sukista en viitsinyt tehdä symmetrisiä vaan villisti erikuvioiset.


Syksyn urakkaneulonnan jälkeen tuntuu siltä, että nyt voisi pitää taukoa. Ei ole mitään inspiroivaa ohjetta odottamassa ja kaapissa on vain suttuisia keränloppuja, joista ei synny tiskirättiä kummempaa. Anonyymit ongelmaneulojat: toimisikohan neulomukseton tammikuu?


1 kommentti:

  1. Kyllähän sitä nyt yhdet vielä ehtisi ;) Ainakin teillä riittää sukkia, vaan tuntuupa talvet olevan nykyään kylmiäkin. Ihanat värit varsinkin noissa ylemmissä sukissa!

    VastaaPoista