Islannin tuulia

Matka kävi huhtikuiseen Islantiin. Se on maa, jollainen täytyy kokea. Mustia laavakenttiä silmän kantamattomiin, jäätiköitä, vuoristoja ja raikasta merituulta. Etukäteen oli varauduttu kaikenlaiseen mahdolliseen säähän, mutta Euroopan laidalla oltiinkin jo kovin keväisissä tunnelmissa.

Kielen ymmärtämisen kanssa oli vähän niin ja näin, mutta onneksi paikalliset osaavat sujuvasti engelskaa. Maailman pohjoisin pääkaupunki Reykjavik oli sekoitus pikkukylää ja urbaania citymeininkiä. Sieltä bongasin mm. neulegraffiteja ja linjanumeroita myöten samanmoiset bussit kuin kotipuolessa.

Blue Lagoon -kylpylän kuumissa lähteissä piti liottaa itsensä rusinaksi. Paikka oli suorastaan maanpäällinen paratiisi. Vesi oli +37-38 -asteista ja hyvin suola- ja mineraalipitoista. Pohjassa vuorottelivat kallio ja musta laavamuta, joten jalkahoitokin tuli samalla tehtyä. Hipiään piti tietenkin hieroa paikallinen erikoisuus, silikonimutanaamio.

Islanti on kalansyöjien unelma. Reissussa syötiin niin paljon mereneläviä, että melkein jo evät kasvavat kyljistä. Hummeria, koljaa, lohta, ankeriasta, kissakalaa, muutamia mainitakseni.

Luonnonhämmästyksiin kuuluivat myös Gullfossin vesiputoukset. Kohina oli korvia huumaava. Putouksen äärelle käveleminen oli sinänsä jännitysnäytelmä: kapea polku oli tallautunut jäiseksi, toisella puolella vuorenseinämä ja toisella köysiviritelmä. Lisänä ylös- ja alaspäin vellova katkeamaton turistinauha, joka yritti lipsuvilla tossuillaan päästä jompaan kumpaan suuntaan. Putousten mittasuhteet näkyvät oikeanpuoleisessa kuvassa: kun oikein pinnistää, saattaa nähdä ihmisvanan aivan oikeassa yläreunassa horisonttia vasten.

Geysiralue oli aivan oma lukunsa. Sen höyrykattilat näkyivät pitkien matkojen päähän. Sinänsä toimiva Geysir oli melkoisen konstikas kuvauskohde; se purkautui noin 8-10 minuutin välein, mutta myös justiinsa silloin, kun sitä sattui huvittamaan ja kun oma tarkkaavaisuus kameran kanssa oli päässyt herpaantumaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun pelästyin purskausta sen verran, että kamera meinasi räpylöistä pudota. Vesi tuossa suhauksessa on 80-100 -asteista. Pienempiä pulputtavia lähteitä oli vaikka kuinka paljon ja sinfoniaa säesti porisevan mudan ääni.

Yksi kokemisen arvoinen paikka oli myös Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välinen hautavajoama, joka oli 7 kilometriä leveä. Paikalla ovat kokoontuneet Islannin yhteiset käräjät, maailman vanhimmaksi kansanedustuslaitokseksi mainittu, koska ovat olleet toiminnassa 900-luvulta lähtien.

Hienointa tässä kaikessa oli se, että nämä eivät olleet ihmisten aikaansaannoksia, vaan luonnon. Kaikkea ihmeellistä tuli koettua, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Mutta sitä vartenhan voi aina suunnitella uusia reissuja.