Kesän saapumisen ihanuutta

Taas on se aika vuodesta. Pitää pestä ja tuulettaa talvivaatteet (lukuun ottamatta tietenkään villasukkia) ja pistää ne kesäpetiin. Kaivaa vanhat hellekuteet hengariin ja miettiä, mahtuisiko niistä joku ehkä vielä kinnaamatta päälle. Ja jos mahtuu, niin kehtaako niitä käyttää muuten kuin tuulipuvun alla roskapussia viedessä. Ne muut, jotka jäävät jäljelle, armotta muovikassiin ja uhvin ammottavaan kitaan.
 

Sitten pitää kaivaa talviuniltaan myös terassivarustus: grilli, keinu, pöytä ja tuolit ynnä muut vermeet. Se tarkoittaa sitä, että koko ulkovarasto pitää myllätä. Kuoria ensin ulos päällimmäiset mitä käteen tarttuu ja sitten kärrätä isommat esineet näkösälle. Ja sieltähän ne paljastuvat, alimmaisina, ne kesäelämään tarvittavat välineet.

Kun pihakeinu on saatu muutamien valittujen kirosanojen saattelemana koottua, niin sitten siihen pitää tietysti kaivaa pehmusteet. Jotka on huolellisesti pakattu rullalle vaatehuoneen perimmäiseen nurkkaan, jonne pääsee normaalikokoinen ihminen vain kääpiökävelyä harjoittamalla. Ja sitä ennen pitää raivata tie sinne nurkkaan, mikä tarkoittaa, että pitää tyhjentää lähestulkoon koko vaatehuoneen tavararöykkiöt pois, jotta voi vyöryttää pehmustejättirullat ulos ovesta.

Ennen kuin ehtii huoahtaa, pitäisi vielä pestä ikkunat ja verhot, laittaa kesäkukkaset, lannoittaa puutarha, leikata puista kilpalatvat, jutella tulppaaneille jotta ne kukkisivat ja miettiä teenkö tänä kesänä takapihasta japanilais- vai englantilaistyylisen.

Ja koko ruljanssi sitten toisinpäin syyskuussa. Onneksi kesä ei ole kuin kerran vuodessa.

Kesä tuli - ja meni?

Lämpöisiin keleihin ehti jo tottua, kunnes pohjoisen viima taas muistutti olemassaolostaan. Villasukkiahan tässä tarvitaan, niin muistuttakoon sitten edes langan väriyhdistelmä kesäkukkapenkistä.

Hienoista värihysteriaa tuossa yhdistelmässä on. Tavakseni on raitalankoja neuloessa lisätä mukaan yksiväristä kokonaisuutta rauhoittamaan. Tässä tapauksessa tuolla rauhoittelulla ei tainnut paljoa olla merkitystä. Ovat kuitenkin kevään väriset, kun tuolla ulkona on vielä kovin koleaa, ruskeaa, harmaata ja pölyistä. Eikun sukat jalkaan ja pihakeinuun istumaan. Eikö sellaista ole toukokuussa tapana tehdä?

 

Blogia seuraavat ovat ihmetelleet, että miten kaikkia noita valmistuneita sukkia oikein ehtii pitää. No, mitä useammat vaihtoparit, sitä hitaammin kuluvat. Sitten on ihmetelty myös sitä, että ihanko kesälläkin pidetään villasukkia. Lupaan raportoida, kun villasukkien käyttökausi päättyy. Sitä saataneen odottaa, näillä keleillä.

Kevätneule, vuosimallia 1996

 

Keskeneräiset jutut pitää saada valmiiksi, vaikka siihen sitten menisi ikä ja terveys. Tämä kovan onnen kevätneuleen olen aloittanut vuonna 1996 Pirkassa numero 4 olleen ohjeen mukaan (tähän en ymmärrettävistä syistä saa linkkiä ohjeeseen).

Neuleen olin tehnyt valmiiksi lukuunottamatta viimeistä hihaa, josta puuttui puolet. Siis puolet. Minkälainen ihminen heittää pyyhkeen kehään siinä vaiheessa? Kutomiseen väsynyt, oikeaa elämää halajava ihminen. Sitä neulomistaukoa kesti kymmenen vuotta. Ja tuo kyseinen raakile sai muhia pahvilaatikossa näihin päiviin asti. Sen muistan, että olisin tuolloin halunnut oranssin langan ohjeen tapaan, mutta sitä ei ollut, joten haalin alennuskorista vaaleanpunaista. Ei nyt ihan nappivalinta melki-nelikymppisen päälle, mutta mistäs minä sen silloin osasin arvata.

Neuloessani loppuhihaa palasin viidentoista vuoden päähän. Mitä silloin tein? Olin opiskelija, asuin betonilähiön elementtitalossa. Kauniina kevätpäivinä sai kuunnella puliukkojen örvellystä takapihan metsässä. Kudoin sinikukallisella sohvalla Ruotsista raahatun Ikea-lampun valossa. Ajelin 13 vuotta vanhalla japskiautolla. Liikennevaloista lähtiessä saattoi taustapeilistä seurata, miten kosla pölläytti takanatulijan silmille sinisävyisen savupilven.

Tarkemmin ajateltuna osa tuosta kuviosta pitää vieläkin paikkansa. Opiskelijastatus, tosin eri tutkintoon. Niin ja japskiauto, mutta luoja paratkoon toinen yksilö. Että eipä sitä ihminen kovin kauaksi lähtökohdistaan pääse.

Vähän lainattua, loput keksittyä

Turkoosin pikkupaidan idea lähti tästä ohjeesta. Tarkoituksena oli tehdä laatikkomallinen mohairneule. Sitten tuo alkuperäinen malli alkoi tökkiä, koska ajattelin, että ilman napitusta sen etukappaleet lepattavat kävellessä sivuille paljastaen keski-ikäisen naisen strategiset kohdat. Koska kuvio oli nätti, päätin tehdä liivin yhtenäisellä etumuksella. Sävelsin itse pikkuhihat ja kaula-aukon.

Valmistuminen kesti, koska väliin tuli pari muuta työtä. Se kesti myös sen takia, että jouduin kerta toisensa jälkeen purkamaan, kun olin innostunut neulomaan liian leveää/pitkää. Vierustoverilta alkoi jo tulla kommenttia, että mitä se tuollainen kutominen on, kun vaan puretaan? Lisäksi sekoilin oikein urakalla pitsineuleen kanssa. Yksi virheellinen kuviokertakin neuleesta löytyy, mutta toivottavasti vain tekijä itse sen havaitsee. Tai ainakaan kuvassa se ei näy, koska piilotin mokan takakappaleelle.

Kaiken kukkuraksi loppumetreillä alkoi näyttää siltä, että lanka loppuu kesken. Kaulus piti vielä neuloa ja lankaa oli vain pätkä jäljellä. Ei hätää, eikun kauppaan - vaan todetakseni, että kyseinen väri kuuluu talven valikoimaan eli missään ei tuota enää ole myynnissä. Kaulus jäi tekemättä. Sivusaumatkin kursin kokoon keränvaihtojen yhteydessä nurjalle jääneillä langanpätkillä! Sainpas valmiiksi, mutta neule taitaa olla turhan lämmin enää näihin kevätkeleihin. Jäänee ensi syksyn garderoobiin.

Pitää vielä mainita, että langanhakureissullani päättäväisesti ohitin Hermot menee -päivät, vaikka ihan vierestä kävelin. Kotiin ei siis tullut yhtään keltaista muovikassia, tänä keväänä.

Islannin tuulia

Matka kävi huhtikuiseen Islantiin. Se on maa, jollainen täytyy kokea. Mustia laavakenttiä silmän kantamattomiin, jäätiköitä, vuoristoja ja raikasta merituulta. Etukäteen oli varauduttu kaikenlaiseen mahdolliseen säähän, mutta Euroopan laidalla oltiinkin jo kovin keväisissä tunnelmissa.

Kielen ymmärtämisen kanssa oli vähän niin ja näin, mutta onneksi paikalliset osaavat sujuvasti engelskaa. Maailman pohjoisin pääkaupunki Reykjavik oli sekoitus pikkukylää ja urbaania citymeininkiä. Sieltä bongasin mm. neulegraffiteja ja linjanumeroita myöten samanmoiset bussit kuin kotipuolessa.

Blue Lagoon -kylpylän kuumissa lähteissä piti liottaa itsensä rusinaksi. Paikka oli suorastaan maanpäällinen paratiisi. Vesi oli +37-38 -asteista ja hyvin suola- ja mineraalipitoista. Pohjassa vuorottelivat kallio ja musta laavamuta, joten jalkahoitokin tuli samalla tehtyä. Hipiään piti tietenkin hieroa paikallinen erikoisuus, silikonimutanaamio.

Islanti on kalansyöjien unelma. Reissussa syötiin niin paljon mereneläviä, että melkein jo evät kasvavat kyljistä. Hummeria, koljaa, lohta, ankeriasta, kissakalaa, muutamia mainitakseni.

Luonnonhämmästyksiin kuuluivat myös Gullfossin vesiputoukset. Kohina oli korvia huumaava. Putouksen äärelle käveleminen oli sinänsä jännitysnäytelmä: kapea polku oli tallautunut jäiseksi, toisella puolella vuorenseinämä ja toisella köysiviritelmä. Lisänä ylös- ja alaspäin vellova katkeamaton turistinauha, joka yritti lipsuvilla tossuillaan päästä jompaan kumpaan suuntaan. Putousten mittasuhteet näkyvät oikeanpuoleisessa kuvassa: kun oikein pinnistää, saattaa nähdä ihmisvanan aivan oikeassa yläreunassa horisonttia vasten.

Geysiralue oli aivan oma lukunsa. Sen höyrykattilat näkyivät pitkien matkojen päähän. Sinänsä toimiva Geysir oli melkoisen konstikas kuvauskohde; se purkautui noin 8-10 minuutin välein, mutta myös justiinsa silloin, kun sitä sattui huvittamaan ja kun oma tarkkaavaisuus kameran kanssa oli päässyt herpaantumaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun pelästyin purskausta sen verran, että kamera meinasi räpylöistä pudota. Vesi tuossa suhauksessa on 80-100 -asteista. Pienempiä pulputtavia lähteitä oli vaikka kuinka paljon ja sinfoniaa säesti porisevan mudan ääni.

Yksi kokemisen arvoinen paikka oli myös Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välinen hautavajoama, joka oli 7 kilometriä leveä. Paikalla ovat kokoontuneet Islannin yhteiset käräjät, maailman vanhimmaksi kansanedustuslaitokseksi mainittu, koska ovat olleet toiminnassa 900-luvulta lähtien.

Hienointa tässä kaikessa oli se, että nämä eivät olleet ihmisten aikaansaannoksia, vaan luonnon. Kaikkea ihmeellistä tuli koettua, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Mutta sitä vartenhan voi aina suunnitella uusia reissuja.

Karvabaskeri ja huivi

Tämän pörrölangan olin suunnitellut käyttää ihan muuta tarkoitusta varten, mutta kun en onnistunut löytämään samaa värierää tarpeeksi montaa kerää, niin ajattelin tehdä sitten pienemmän neulomuksen. Sitäpaitsi, halusin tehdä nopeasti valmistuvan välityön, jotta saisin motivaatiota nupertaa loppuun yhden isomman kutomuksen.

   
Huokaisutauoksi tekele olikin omiaan, koska lätsä valmistui yhdessä illassa telkkaria katsellessa eikä huivissakaan kauaa nokka tuhissut. Vaikka karvalankaa onkin, niin höytyvät eivät tunge nenään, silmiin tai sohvan alle, vaan käyttäytyvät oikein kiltisti. Mukavasti matsaavat kevätpalttoon kanssa. Ohjeet Novita talvi 2010.

 

Päivän asu

Ajattelin tehdä oman kontribuution blogistien suosittuun genreen nimeltä päivän asu. Systeemiin kuuluu napsia itsestään otoksia peilin kautta jalkaterät sisäänpäin käännettyinä ja selostaa blogissa yksityiskohtaisesti, mistä myyntipisteistä merkkivaatekerta on käyty kaapimassa. Niin, ja tietysti unohtaa kertoa se seikka, että homma on sponsoroitua. Noista postauksista saa ainakin hyvän käsityksen nykypäivän nuorisomuodista. Muistelenpa vaan omia nuoruusaikojani, jolloin vaihtoehtoina oli valita vaatteensa joko lasten- tai tätiosastolta. Välimuotoja ei kauheasti ollut.

Pissistyyliin kotona on tämänpäiväinen kostyymini. Tyyli sopii upeasti tietokoneen ääreen, postilaatikko- ja jääkaappikäynneille ja salkkareiden katsomiseen. Pää jäi kuvasta ihan vaan sen takia, että tukka oli likainen. Tuon enempää en saanut jalkojani väännettyä, alkaa olla tuota lonkkavaivaa.

Musta neule - ööh, en muista mistä kun on ainakin viisi vuotta vanha. Harmaa neuletunika automarketista ruokaostosten lomassa. Farkkuleggarit ruotsalaisesta halpakaupasta. Villasukat itsetehdyt, vähän jo nyppyyntyneet.


Oliks ihku?